Meillä on taipumus antaa mielemme vaeltaa joko menneeseen tai tulevaan. Harvoin se on juuri tässä hetkessä, mitä elämme. Tämän pohdinnan äärellä olen viettänyt useat viime kuukaudet, kun mielen on vallannut valinnat, joita on tehnyt ja huoli omasta tulevaisuudesta. Valinnat ovat liittyneet vahvasti omaan työhön, mitä on tehnyt ja mitkä ovat oman tulevaisuuden työhön liittyvät toiveet.
Päästääkseen irti vanhasta ja kääntääkseen oman tekemisensä uuteen ja tulevaan, on luovuttava asioista. Tein etenkin taloudellisesti kovia ratkaisuja vuoden 2020 lopulla, kun päätin luopua tutuista ja turvallisista töistä, jotta minulla olisi fyysisiä ja henkisiä resursseja luoda uutta. Tunsin vahvasti koko viime syksyn, että muutos oli tehtävä, koska syvä ahdistuksen tunne kehossa alkoi saada liikaa valtaa ja pienet fyysiset oireet kehossa kertoi, että kaikki ei ole hyvin. Yhden uupumuksen kokeneena tunnistin oireet ja osasin puuttua asiaan ennen kuin olisin romahtanut alemmas.
Aloitin rentoutusohjaajan verkkokurssin marras -joulukuun vaihteen tienoilla. Perimmäisenä ajatuksena, kun ilmoittauduin koulutukseen, oli minuun itseeni keskittyminen ja kääntyminen sisäänpäin. Tunsin, että minun täytyisi käydä tämä polku nyt tai ajaisin itseni ojasta allikkoon ja olisin samassa tilanteessa taas hetken päästä. Päätin, että nyt annan tämän ajan vain omaan itseeni tutustumiseen ja mitä haluan oikeasti tehdä työkseni. Toki tein ja teen tälläkin hetkellä töitä sen verran, että toimeentuloa tulee pärjätäkseni, mutta luovuin suuresta osasta saadakseni enemmän tilaa uuden luomiselle.
Rentoutusohjaajan koulutuksen aikana olen opetellut pysähtymään tähän hetkeen. Voi jestas, että ensimmäiset harjoitukset olivat vaikeita!! Mielessä pyöri niin paljon ajatuksia ja ajattelin, että tästä ei tule koskaan mitään! En saa päätäni hiljenemään millään! Sinnikkäästi jatkoin kuitenkin harjoituksia lähes päivittäin ja aloin hiljalleen päästää irti siitä, että minun pitäisi päästää ajatuksista irti. Annoin niiden tulla ja mennä, yrittäen olla takertumatta niihin. Pienin askelin olen hiljalleen päässyt tilanteeseen, jossa pystyn helposti olemaan puolikin tuntia risti-istunnassa hiljaa, silmät kiinni ja hiljentyen vain hetkeen. Ajatuksia tulee edelleen paljon, mutta annan vain niiden lipua ohi ja olo ei ole enää toivoton sen suhteen, että en pysty tähän. Ja nyt rakastan näitä hetkiä. Hetkiä ei ole joka päivä vaan noin 3-4 krt viikossa. Huomaan, että jos edellisestä harjoituksesta on kulunut enemmän kuin kaksi päivää, niin kehoni ja mieleni alkaa kaipaamaan tätä omaa hetkeä.
Hiljentyminen ja meditointi ovat auttaneet mieltäni päästämään irti huolehtimisen kierteestä, mitä olen tehnyt koko aikuisikäni. Huolehtinut ja märehtinyt asioita koko ajan. Mieleni valtaa edelleen viikottain huolenaiheet, milloin mistäkin. Aiemmin olisin jäänyt tähän kierteeseen kiinni ja murehtinut asioita yöt läpeensä. Nyt olen valinnut toisen, stressittömämmän tavan, meditoinnin ja nauttimisen elämästä tässä hetkessä. Kun huolet alkavat vallata mielen niin pika-apuna on toiminut itselleni toistaminen ”kaikki on hyvin juuri nyt”, useaan kertaan. Harvoin asiat ovat huonosti juuri nyt, tässä hetkessä. Mitä kuvittelemme mielessämme, mitä tapahtuu niin sitä ei ole vielä tapahtunut. Emmekä voi tietää, että niin tulee tapahtumaan. On aivan turhaa pyöritellä mielessään kaikkea negatiivista etukäteen, että mitä voi tapahtua. Kaikki asiat voivat mennä hyvin ja todennäköisesti meneekin ja aivan toisin kuin oli mielessään ajatellut. Luovuttuani olen saanut myös uutta tilalle, täysin odottamatta ja ennustamatta. Ja se taas motivoi jatkamaan eteenpäin uudella polulla. Pienin askelin, puskematta ja olemalla tässä hetkessä. Nauttimalla elämästä. Kaikki on hyvin juuri nyt.
Ihanaa päivää sinulle 😊
Kristiina