Omatoimitreeni vs ryhmätreeni

Juuri, kun pääsi hyvään vauhtiin ohjattujen juoksutreenien kanssa niin korona laittoi kapuloita rattaisiin ja juoksutreenit jäivät tauolle. Onneksi tuli etätreeni -ohjelma sähköpostiin ja sai treenattua ohjelman mukaan. Mutta eihän sitä aivan samoja tehoja saa irti kuin ryhmässä juostessa. Mittarin mukaan viime viikon ohjattujen treenien jälkeen palautumisaika oli 48h ja nyt tuli omatoimitreenien jälkeen vain 15h 😀 laitan aina juoksutreeneissä kellon päälle koko treenin ajaksi ja tänään omatoimitreenissä pidin vain vetotreenien ajan kelloa päällä. Joten todellisuudessa oli vähän kovempi treeni kuitenkin kokonaisuudessaan, mitä tulos näytti.

Näin liikunta-alan ammattilaisena ja ohjaajana ohjattu treeni vs omatoimitreeni on mielenkiintoinen seikka perehtyä tarkemmin. Omatoimisessa treenissä koin tekeväni vedot hyvin enkä lintsannut. Koitin juosta matkaan suhteutettuna sen verran kuin kropasta lähti, aivan kuten ohjatuissa treeneissäkin. Omalla kohdallani fakta näyttää kuitenkin olevan se, että aivan samaan tehoon ei kuitenkaan pääse. Sitä pinnistää ryhmässä vielä pikkuisen enemmän irti itsestään, että pysyy porukassa mukana. Toki viime viikon ohjattu treeni oli kokonaisuudessaan kovempi kuin tämän viikon omatoimitreeni, joten eihän näitä voi verrata täysin toisiinsa. Kyllä sen kuitenkin huomaa, että puuttuu kanssakirittäjät viereltä. Ryhmässä huomaa myös sen, että vaikka jo väsyttäisi niin sitä tekee loppuun saakka. Ei vain anna periksi. Itsekseen treenatessa sitä luovuttaa helpommin, ainakin minä. Tykkään yksin treenaamisesta kovasti, saa tehdä asiat omaan tahtiin, mutta kovatehoisissa treeneissä kaveri tai ryhmä on parempi vaihtoehto oman kehittymisen kannalta. Tämä on toki hyvin yksilöllistä ja kaikilla meillä on omat tottumuksemme ja parhaat tavat treenata.

Sykkeet vetojen aikana. Saisi olla vähän matalammalla vetojen aikaan, että pysyisi paremmn vk-alueella.

Tällä omatoimitreenaamisella mennään kuitenkin ainakin muutama viikko ja pääasiahan on, että liikkuu ja käy treenit tekemässä 😀

Energiaa viikkoon!

-Kristiina-

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *