Vain sinä ja yksin sinä voit vaikuttaa oman ajan ottamiseen.
On todella helppo syyttää ulkopuolisia tekijöitä siitä, että omaa aikaa ei tule otettua. Töissä on sata asiaa, jotka pitää tehdä. Lapset ja kaikki heihin liittyvä tekeminen, ikääntyneiden vanhempien hoitaminen, kotityöt. Puoliso harrastaa, mutta sinä et pääse, koska olet lasten kanssa ja ne ei pärjää vielä yksinään jne. jne. Kuulostaako tutulta? Kaikki edellä mainitut asiat ovat ulkopuolisia tekijöitä, jotka pyrkivät vaikuttamaan sinun ajankäyttöön. Ja usko pois, että näihin pystyy vaikuttamaan, kun sinulla on riittävä sisäinen motivaatio muuttaa tapoja. Vain sinä ja yksin sinä voit sen tehdä.
Väitän, että meillä naisilla on etenkin taipumusta siihen, että nöyristelemme oman ajan ottamiselle. Tunnistan ainakin itsessäni piirteen, että kun on tulossa jokin meno niin nöyristellen ilmoitan puolisolleni, että tällainen juttu on tulossa tai haluaisin mennä harrastamaan tms. ja olen silloin poissa joko muutaman tunnin tai muutaman päivän. Kun on kaksi lasta niin poissaolot aina vaikuttavat jollain tapaa arjen pyörittämiseen. Sitä olen miettinyt monta kertaa, että miksi ihmeessä nöyristellen ilmoitan tästä? Aivan kuin minulla ei olisi oikeutta omaan juttuun. Ja puolisolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, koska hänellä ei ole oman aikani ottamiselle mitään vastustusta. Ennemminkin kannustaa siihen. Olen huomannut, että tämä on oman pään sisällä oleva vinouma, että oman ajan ottaminen olisi jollain tapaa väärin. Hyvin tiedän ja tiedostan, että se on yksi oman hyvinvoinnin kannalta tärkeimmistä asioista. Nykyään otan kyllä oman aikani säännöllisesti, lähes päivittäin. Ja se on ihanaa! Toki se on helpompaa nyt, kun lapset on jo isompia ja ei tarvitse enää jakaa vahtivuoroja.
Toinen seikka, jonka olen huomannut vaikuttavan siihen, että omaa aikaa ei tule otettua, on velvollisuuksien taakse piiloutuminen, ulkopuolisista tekijöistä, joita voi velvollisuuksiksikin kutsua, mainitsin tämän blogin alkuosassa. Pysähdy hetkeksi ja mieti, että onko ulkopuoliset velvollisuudet oikeasti ja ihan oikeasti asioita, jotka estävät sinua ottamasta ajan itsellesi ja omalle hyvinvoinnillesi. On se hyvinvointi sinulle mitä tahansa; liikkuminen, puutarhanhoito, käsityöt, opiskelu, oman yrityksen perustaminen, sohvalla pötköttely tai mitä tahansa, mitä haluat tehdä itsellesi. Irtisanotaanko sinut töistä jos et tee 10 -tuntista työpäivää ja mitä sitten jos irtisanotaan? Tuleeko maailmanloppu? Sairastutteko, jos et pese vessaa juuri tänään? Mitä jos syötte tänään sitä, mitä kaapista sattuu löytymään? Kontrollista ja totutuista tavoista irti päästäminen saattaa olla pelottavaa ja vaivalloistakin, mutta ah – niin vapauttavaa!
Toistan. Vain sinä ja yksin sinä voit vaikuttaa oman ajan ottamiseen. Jos oikeasti tahdot muuttaa tapoja ja ottaa aikaa itsellesi niin kaikki avaimet siihen ovat sinun käsissäsi. Vain sinun käsissäsi. Ymmärrän, että etenkin haasteellisessa elämäntilanteessa tämän sisäistäminen tuntuu lähes mahdottomalta ja en pysty edes samaistumaan kaikkien elämäntilanteisiin. Silti uskon siihen, että omalla sisäisellä tahdolla kaikki on mahdollista.
Olen kirjoittanut aiemmin myös blogiini aiheesta Ajanhallinta – askeleet oman ajankäytön kuningattereksi, kuinka voit miettiä, mitkä asiat täyttävät kalenterisi ja onko siellä jotain, mistä luopua?
Aurinkoista kevättä!
Kristiina
P.S. Viime viikolla varasin itselleni retkeilykurssipaikan ensi syksylle. Viikonloppu metsässä vain minä ja muut kurssilaiset + opas. Tällaisesta olen jo haaveillut tovin ja vihdoin tein jotain sen eteen, että se toteutuu! Laatuaikaa itselleni!